maanantai 23. toukokuuta 2016

16. Se on kesä nyt

Moi! Nyt vihdoin iski inspiraatio kirjoittamiseen. Kaikki kokeet ovat koulussa jo ohi ja enää kaksi viikkoa niin onkin jo loma ;)!
  Koirien trimmaaja sai vihdoin uudet tilansa valmiiksi, ja koirat pääsivät viimein trimmiin. Näyttelykunnossa ovat, tuskin kumpikaan, Sillä hieman liikaa oli karvaa ehtinyt viime trimmin jälkeen kasvaa. Nyt kuitenkin jos 2-3 viikon välein jaksan hieman siistiä niitä, niin pysyvätkin pitkään siistinä.

 Eilen sain koirista aika kivoja kuvia, joista kuitenkin vain taas muutama onnistui. Tähän postaukseen ajattelin silti laittaa myös, niitä vähemmän onnistuneita kuvia, ihan vain siki että näksitte millaisia meidän kuvaussessiot todellisuudessa on ;).
 Uusi ulkoasukin on nyt valmis. Banneri on hieman hutaistu, mutta toisaalta se kelpaa ihan hyvin nyt vähäksi aikaa. Edelleen niitä bannerin tekijöitä kaipailtaisiin!

Nyt niihin kuvii!

HOX monikaan ei varmasti erota koiria toisistaan, joten jokaiseen kuvaan olen siksi merkinnyt (C) Cindy ja (D) Donna

C

Kuumahan niillä tuli :) D

D

D

C

C

Hah,  täksi ne kuvaustuokiot aina menee :D


<3
C nauttii säästä

C

D

Tämä oli mun mielestä onnistuinein kuva Cindystä

C
C

:) D

D

D

Uljas D   ;D

Tämä kuva olisi ollut Cindystä muuten aika onnistunut, mutta kameran objektiivissä oli jotakiin likaa joka teki kuvassa Cindystä hieman ylivalotuneen.

Tässä olikin suurinosa kuvista. Tähän taisi tulla muutama kuva enemmän Donnasta, sillä viime kuvapostauksessa, oli Donnasta vain muutama kuva.

Jo Wappuna tuli täyteen neljä vuotta siitä, kun Cindy tuli meille. Videota en vieläkään ole saanut valmiiksi, mutta toivottavasti pian saan senkin valmiiksi :)


Ensi postaukseen:)! 


 - Milla&koirat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti